Nuorten tukityöllistäminen

Nuorten Startin kautta voi työllistää paikallisia nuoria. Vastaamme työnantajan velvollisuuksista ja huolehdimme kaikesta työllistämiseen liittyvästä rekrytoinnista alkaen. Yhdistyksen tarjoamat työpaikat sopivat vasta valmistuneille tai omaa urapolkuansa vielä etsiville nuoreille. Nuoret saavat tehdä haasteellista työtä palveluhenkisesti ja yrityslähtöisesti. Koulutamme nuoret ja he saavat työnohjausta koko työsuhteensa ajan. Työsuhteen aikana autamme nuorta jatkosuunnitelmissa ja pyrimme varmistamaan, että nuorella on seuraava työ- tai opiskelupaikka tiedossa jo työsuhteen päättyessä.

Kaikki nuoret työntekijämme saavat kuukausittain henkilökohtaista ohjausta liittyen esim. työnhakuun, työelämään, asiakaspalvelutaitoihin tai omaan elämänhallintaan. 

Tarjoamme myös mahdollisuuksia oppisopimukseen, näyttötutkintoihin tai työharjoitteluun. Yhteistyökumppaneidemme kautta nuoret voivat hankkia lisää osaamista, esimerkiksi uinninvalvojan pätevyyden. Vuoden 2018 aikana työllistimme 56 nuorta.